Tiimiakatemian menetelmät käyttöön Mondragonin yliopistossa Espanjassa

Espanjalainen Mondragonin yliopisto ottaa käyttöön suomalaisen Tiimiakatemian yhteisölliset oppimismenetelmät. Pohjois-Espanjan baskimaassa toimiva 4000 opiskelijan monialainen yliopisto aloittaa ensi syksynä nelivuotisen Team Academy -koulutusohjelman, johon otetaan 30 opiskelijaa.

Yhteisölliseen tekemällä oppimiseen perustuvia menetelmiä soveltavat Mondragaonissa suomalaisen Partus Oy:n valmentamat tiimivalmentajat. Partus Oy on 1990-luvun alusta asti kehittänyt yhteisöllisiä ja toiminnallisia oppimismenetelmiä Jyväskylän ammattikorkeakoulun yhteydessä toimivassa Tiimiakatemiassa.

Tiimiyrittäjyyden synnyttämiseen tähtäävät menetelmät ovat käytössä myös useissa muissa korkeakouluissa Suomessa ja Euroopassa. Niillä on saatu hyviä tuloksia myös yrittäjien ammatillisessa aikuiskoulutuksessa sekä työyhteisöjen kehittämisessä.

Mondragonin yliopistossa toimii kaksi tiedekuntaa ja teknillinen korkeakoulu. Se on ensimmäinen tiedeyliopisto, joka hyödyntää Tiimiakatemian menetelmiä opetuksessaan. Osuustoiminnallinen yliopisto
tekee tiivistä yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa alueensa kehittämiseksi.

– Olemme hakeneet tavoitteitamme tukevia innovatiivisia tutkimus- ja oppimismenetelmiä eri puolilta maailmaa. Suomalaisen Tiimiakatemian ainutlaatuiset yrittäjyyskasvatuksen menetelmät vastaavat erinomaisesti tarpeisiimme kehittää opetuksemme laatua ja luoda entistä vahvempaa yrittäjyyttä alueellamme, vararehtori Joxe Mari Aizega Zubillaga sanoo.

Menetelmien kehittäjä, päävalmentaja Johannes Partanen painottaa tiimioppimisen yhteisöllisen tekemällä oppimisen sekä myönteisen innostuksen vaikutusta oppimistuloksiin.
– Ne jouduttavat oppimista ja tuovat esiin opiskelijoiden yksilölliset vahvuudet. Osallistavilla menetelmillä luodaan uudenlaista toimintakulttuuria ja johtamista, jota monissa organisaatioissa nyt ja
jatkossakin kipeästi kaivataan, hän sanoo.

Partus Oy:n toimitusjohtaja Mika Partanen pitää syksyllä käynnistyvää koulutusohjelmaa merkittävänä osoituksena tiimiakatemian menetelmien kansainvälisestä potentiaalista. Yrityksen tarjoaman tiimivalmentajien valmennusten kysyntä myös kotimaassa on kasvanut. Sen valmentajaverkostoon kuuluu jo 188 pätevyyden hankkinutta tiimivalmentajaa, joista 18 toimii muualla kuin Suomessa.

Lisätietoja:
Johannes Partanen
Päävalmentaja, menetelmäkehittäjä
p. +358 400 642 466


Hanna Heikkinen
Valmentaja, yhteistyösuhteet kansainvälisiin kumppaneihin
p. +358 40 507 5503


Mika Partanen
Toimitusjohtaja
p. +358 40 730 5511